Vastuullinen lasketteluloma Ukkohallaan

Gia Forsman-Härkönen perheineen voitti vuoden 2023 Matkamessuilla laskettelureissun Ukkohallan hiihtokeskukseen. Matka piti sisällään junaliput neljälle, hybridiauton vuokran, majoituksen ekologisessa UGGO Villassa sekä Hotel Kajanuksessa ja hissiliput ja välineet Ukkohallan rinteille.

Arvonnassa osallistujat sai arvata paljonko hiilidioksidipäästöt juna- autoyhdistelmämatkalle Helsingistä Ukkohallaan on.

Gia perheineen varasi matkan Ukkohallaan keväällä 2023 ja matka alkoi Helsingin juna-asemalta. Matka junassa taittui helposti kahden lapsen kanssa, sillä lasketteluvälineet odotti heitä paikan päällä.

Kuva: Gia Forsman-Härkönen

 

Olen aina pitänyt junalla matkustamisesta, erityisesti lasten kanssa. Junalla matkustaessa ei ole odotusaikoja tai turvatarkastuksia ja matkalla voi lukea, leikkiä ja muutenkin liikkua kohtuullisen vapaasti. Teimme molemmat vanhemmat täyden työpäivän junamatkan aikana. Kun luovuimme omasta autosta, myös helposti saavutettavat kohteet julkisilla kulkuvälineillä ovat nousseet arvoonsa”, Gia kertoo.

Kajaaniin tullessa perhettä odotti Hertzin vähäpäästöinen hybridiauto, jonne henkilökunta oli pakannut retkieväät valmiiksi ja perhe pääsi siirtymään suoraan autoon junasta. Hybridiauton range voi olla jopa 120km, joka kestää hyvin Ukkohallan lähimmälle latauspisteelle Hyrynsalmen S-Marketille. Kajaani-Ukkohalla välillä löytyy latauspisteitä Kontiomäen Nesteeltä ja Hyrynsalmen S-Marketilta. Molemmissa paikoissa voi käydä kaupassa matkan varrella ja ladata sähköautoa kauppareissun ajan.

Perillä heitä odotti vuonna 2020 valmistunut 12 hengen luksushuvila. UGGO Villan viihtyisä, luonnon elementtejä hyödyntävä sisustus ja suuret ikkunat pitää majoittujat kosketuksissa luontoon. Lisäksi Villasta oli kävelymatka palveluihin, joten lomailu sujui suurimmaksi osaksi ilman autoa. UGGO Villa on moderni mökki, jossa ekologisuus on otettu huomioon yksityiskohtia unohtamatta ja sopii näin ollen hyvin perheen arvoihin.

 

Kuva: Gia Forsman-Härkönen

 

”Saapuessamme villaan, olimme suorastaan häkeltyneitä sen tyylikkäästä ja onnistuneesta sisustuksesta ja varustelusta, erinomaisesti sijainnista, ja myös siitä miten se on suunniteltu niin että sohvallakin istuessa tuntui olevan keskellä kauneinta luontoa. Revontuletkin erottuivat illalla viinilasia siemaillessa. Matkailemme myös paljon ystäväperheidemme kanssa, ja pohdimme heti että UGGO täyttäisi paitsi tila-, myös laatukriteerit helposti. Yhteisissä tiloissa mahtuisi helposti olemaan isommallakin porukalla, vaikka nyt nautimmekin niistä vain meidän perheen kesken.”

Seuraavana päivänä oli aikaa laskettelulle. Hissiliput sekä välineet odotti heitä valmiina vuokraamolla ja näin ollen he pääsivät suoraan mäkeen nauttimaan kevätauringosta ja Ukkohallan ruuhkattomista rinteistä. Hissinousut Ukkohallassa taittuu uusiutuvalla energialla, joten päästöjen syntymisestä ei rinteessäkään tarvitse huolehtia. Koska perhe halusi vielä lisäksi viettää yhden ylimääräisen päivän Ukkohallassa he varasivat vielä toiseksi yöksi massiivihirrestä rakennettu Sky Cabin Glass Suite -huoneiston vaaran päältä. Ukkohallan rinteiden päällä sijaitsevat korkeatasoisissa näköalahuoneistoissa voit kokea olevasi osa ympärillä avautuvaa upeaa luontoa. Lasikatto ja -seinät mahdollistavat tähtitaivaan ja revontulien ihastelun suoraan sängystä. 

Oli upea kokemus maata sängyssä katsomassa auringonlaskua ja -nousua Sky Cabinista. Vaikka tilaa ei tietysti ollut samalla tavalla kuin villassa, oli tämäkin ainutlaatuinen kokemus. Rinteeseen pääsi jopa suksilla omasta mökistä.”

Kuva: Gia Forsman-Härkönen

 

Viimeiseksi illaksi he ajoivat Hotel Kajanukseen, joka on osa Peeran hotelliketjua. Siellä heitä odotti perhehuone ja pääsyliput hotellin yhteydessä sijaitsevaan Kaukametsä kylpylään. Vuonna 2013 valmistunut kylpylä palvelee hyvin lapsiperheitä lämpimine ja kylmine altaineen, sekä liukumäkineen.

Seuraavana aamuna he suuntasivat Kajaanin juna-asemalle ja paluumatka sujui yhtä mutkattomasti kuin tulomatkakin.

Meillä oli täydellinen koko perheen laskettelumatka Ukkohallaan ja Kajaaniin. Nappiin meni paitsi helpot matkat, aurinkoiset päivät rinteessä, myös laadukkaat yöpymiskohteet ja tietysti vielä viimeisenä iltana rentoutuminen hotelli Kajanuksen alakerran kylpylässä, missä kyytiä saaneet lihakset palautuivat tehokkaasti. Pidimme myös siitä että Ukkohalla tuntui perheenkokoiselta paikalta, missä teini-ikäisen saattoi päästää kulkemaan yksinkin ilman huolta. Koska pyrimme elämään planetaarisissa rajoissa, on hienoa löytää kohteita jossa matkailua voi tehdä laadukkaasti, mutta silti kestävästi” Gia toteaa lopuksi.

Matkusta kestävämmin junalla

Ukkohallaan on helppo tulla mistä päin Suomea vain ja sijaitsee lähempänä kuin isoimmat Suomen laskettelukeskukset, joten aikaa jää enemmän lomailuun. Lisäksi ruuhkattomat rinteet mahdollistavat enemmän aikaa laskettelun parissa.

Junalla pääsee kätevästi Kajaaniin isoimmista kaupungeista ja  juna-asemalta saa vuokrattua auton, jolla pääsee suoraan rinteille. VR:n sivuilta tai sovelluksen kautta varatuista vuokra-autoista saat -15% alennuksen. 

Varaa matka

Opas kestävään matkailuun

Ukkohalla Ski Resort on ollut Protect Our Winters Finlandin kannatusjäsen jo useamman vuoden ajan. Yhteistyö on Ukkohalla Ski Resortille tärkeä osa vastuullisuustyötä, jolla pyritään lisäämään tietoisuutta kestävästä matkailusta. Tavoitteena on tarjota asiakkaille mahdollisuus toteuttaa intohimonsa kestävästi talviurheilun parissa myös tulevaisuudessa. Ukkohalla kuuluu Suomen lumivarmimpaan alueeseen ja vastuullisuustyöllä halutaan vaalia lumisia talvia tuleville sukupolville.

 

 

Arvonta toteutettiin yhteistyössä:

Protect Our Winters Finland, VR, Hertz, UGGO Resort, Hotel Kajanus, Ukkohalla Ski Resort