Mikä on wakeboarding?

Wakeboarding, eli vesilautailu on matalan kynnyksen lautalaji jota voi harrastaa veneen perässä ja kaapeliradoilla. Laji on polveutunut vesihiihdon, rullalautailun ja surffauksen pohjalta.

Lautalajeille tyypilliseen tapaan myös wakeboardatessa mennään toinen kylki edellä. Laji vaatii hieman samoja taitoja kuin esimerkiksi lainelautailu, rullalautailu sekä lumilautailu – voimaa, tekniikkaa ja luovuutta. Monet tämän hetken wakeboarding -huipuista ovatkin löytäneet lajin pariin juuri edellä mainittujen lajien kautta. Kokeneemmat harrastajat leiskauttavat lajiin kuuluvia korkeita hyppyjä ja näyttäviä temppuja. 

Missä wakeboardingia voi harrastaa?

Wakeaboardingia voi harrastaa esimerkiksi Halla Wake Parkilla. Ukkohallan matkailukeskuksessa sijaitsevalta vesiurheilukeskukselta löytyy Suomen pisin täysimittainen kaapelirata, joka palvelee mainiosti niin uusia kuin kokeneitakin harrastajia.

Veneen perässä wakeboardaamiseen verrattuna esimerkiksi liikkeellelähtö kaapelilla on helpompaa, sillä veto tulee yläviistosta, mikä helpottaa nousemista veden päälle. Kokeneille konkareille Ukkohallan kaapeliradalta löytyy monipuolisesti erilaisia obstaakkeleita temppujen harjoittamiseen.  

Tutustu Halla Wake Parkiin

 

Miten aloittaa wakeboarding?

Järjestämme wakeboarding aloittelijatunteja koko kesän ajan Halla Wake Parkilla. Aloittelijatunnit ovat tarkoitettu kaikille uimataitoisille yli 6-vuotiaille, jotka haluavat kokeilla kaapelilla harrastamista, mutta uuden lajin aloitus vielä pohdituttaa tai kaipaat opastusta lähdössä, mutkissa tai uusissa tempuissa. 

Aloittelijatunnilla kaapeli pyörii hitaammalla vauhdilla ja operoijat opastavat sinut lajin pariin turvallisesti niin wakeboardilla kuin polvilaudalla tai vesisuksilla. Näille tunneille ovat tietenkin tervetulleita myös jo lajiin aiemmin tutustuneet!

Hinta: 20€ / krt

Aika: Ma-La klo 14-16

Kenelle: Kaikille yli 6-vuotiaille uimataitoisille vesipedoille

Varaa aloittelijatunti

 

Kenelle wakeboarding sopii?

Wakeboarding on helppoa sekä hauskaa ja laji sopii kaikille veden ystäville ikään tai taitotasoon katsomatta! Lajitaidot kehittyvät harjoittelun ja toistojen myötä, sama pätee wakeboardingissa. Henkilökuntamme opastaa sinut ”kädestä pitäen” lajin perusteisiin ja siitä aina hyppyreille saakka!

Osta lippu tai vuokraa välineet
Poika wakeboardaamassa